Kuva: Mauri Paananen. Laulu-Jaakkojen taiteellinen johtaja.
Mauri Paananen toimi Pietarsaaren Laulu-Jaakkojen taiteellisena johtajana vuosina
1962 – 1972
Taiteellinen johtaja Mauri Paananen muistelee
Laulu-Jaakkojen taiteellisen johtajuuden aikojaan
”Menneitä vuosia Laulu-Jaakkojen parissa muistan ilolla ja haikeudella. Mieskurolaulu on muhkeudessaan, lyyrisessä pehmeydessään ja maskuliinisessa voimassaan suurenmoista. Mestarisäveltäjien teokset saavat rinnan paisumaan uljuudesta, silmän kostumaan, mutta myös hilpeä elämänriemu täyttää mielen. Olen amatööri, en musiikin ammattilainen. Myös kuorolaiset olivat musiikin harrastajia, mutta meille oli yhteistä syvä innostus, joka pursui ahkerana jopa ankaranakin työnä kuoroharjoituksissamme. Muistan, etten juuri antanut kuorolle lepoa ja rauhaa.
Silloin oli tavatona, että kielsin tupakanpolton paitsi harjoituksissa kuin myös koko kerroksessa. Joskus moitin kuoroa terävin sanoin, väänsin vitsin väliin ja joskus kiitin hyvästä suorituksesta. Henki oli hyvä, suorasukainen ja reilu. Pidimme riman korkealla ja iloitisimme, kun ylsimme joskus täyteläiseen ja puhtaaseen kuorosointiin, sekä linjakkaaseen lauluun. Moitimme öriseviä bassoja, naukuvia tenoreita, laahaavia nahjustelijoita, laukkaavia kiihkoilijoita. Tavoitteemme oli: Just eikä melkeen. Joskus siihen päästiin, usein – ei.
Virheiden kaivelu oli kollektiivista ja musiikkiin liittyvää, ei henkilöihin kohdistuvaa. Kuorolaulu ja sen harrastaminen on myös sosiaalinen tapahtuma. Kuoroharjoitukset eivät voi olla, eivät saa olla ikävystyttäviä eikä pitkäpiimäisiä. Harjoituksissa tulee olla vauhtia, ahkeruutta ja vireyttä. Laulajilla tulee olla hyvä mieli, silloin kun arkisen aherruksen jälkeen tulee uudelleen ja uudelleen virkistävän harrastuksensa pariin laulamaan. Ynseä äreys tappaa ilon, huumorin henki virkistää ja pehmentää uutteran harjoittelun. Kuoron huumorimiesten sutkautukset ja lentävät vitsit kevensivät iltojemme uurastusta.
Monista kymmenistä konserteista ja esiintymisistä on jäänyt mieleen ehkä loistokkaimpana Laulu-Jaakkojen matka Latviaan kesällä 1969. Matkan aikana meillä oli useita esiintymisiä. Merkittävin oli kuitenkin Kemerissä pidetty konsertti, joka pidettiin ulkoilmalavalla. Katsomo oli lähes viimeistä sijaa myöten täynnä, kuulijoita n. 1500. Yleisön reaktiot olivat aidot ja välittömät. Vuodet ovat vierineet, mutta muistot elävät ja ystävyys säilyy. Me lauloimme veljeydelle, ystävyydelle, isänmaalle ja kaikelle kauniille.
Mieskuoron toiminnassa on oleellista laulajien avoin ja veljellinen me-henki. Kuorolaiset edustavat erilaisia ammatteja, erilaisia yhteiskunnallisa näkemyksiä, mutta yhteistä on musiikin harraastaminen ja sen mukanaan tuoma lämmin ystävyys ja miehekkään huumorin henki.”